When the rain is blowing in your face

Hei taas! 

Anteeksi etten ole bloggaillut... Eikun. Keneltä pyytelen anteeksi? Eihän blogillani ole lukijoita. No jaa, turhaan sitä poraan. Pääasia minulle, että saan purkaa tunteita. Täällä nimittäin päiväkirjatkin luetaan joka ilta. Yksityisyydestä ei varmaan olla ikinä kuultukaan.
Niin siis, olen laitoksessa - ai että vihaan tuota sanaa... Laitos. Hoidan täällä siis anoreksiaani, toivottavasti.
Huoneessa on tyhjää ja yksinäistä. Harmaat ankeat seinät. Valkoinen pöytä, jonka ääressä on rupsahtanut rottinkituoli. Pöydän vieressä on ankea metallisänky, jossa on liian ohut patja. Väriä huoneeseen tuo kotoa tuodut vaaleankeltaiset lakanat. Kulahtanut  räsymatto lattialla. 
Rakastan auringonpaistetta. Voin avata sälekaihtimet ja antaa säteiden tulla ankeaan kopperooni. 
Kotilomista en vielä tiedä. Eikä tiedä hoitajatkaan. Sen olen päättänyt, että seuraavalla kotilomalla en pilaa kaikkea - niin kuin viimeksi. Laihduin 2kg. Kuulostaa pieneltä, mutta se on aika iso juttu. Ei ainoastaan kehossa. Se määrittelee olenko suljetulla vai en, mitä vapauksia saan, vai saanko ollenkaan. Ja toki olennaiset, kotilomat. 
Asiaa minulla on vaikka millä mitalla, mutta säästän niitä seuraavaan postaukseen.